Tupla tähdet säännöt

1. Järjestäjä

Tupla Tähdet palvelun tuottaa Leaf Suomi Oy, PL 406, 20101 Turku (jäljempänä "tuottaja")

2. Liittyminen

Palvelun käyttäjiksi voivat rekisteröityä kaikki yksityishenkilöt ja yhteisöt, lukuun ottamatta palvelun tuottajaa, tuotannon yhteistyökumppaneita ja heidän perheenjäseniään.

3. Palvelun yleiset käyttöehdot

Palvelun käyttö edellyttää hyvää Tupla Tähdet hengen mukaista käytöstä. Oman tai toisen joukkueen jäseniä tai muita joukkueita tai kokonaan palvelun ulkopuolisia tahoja loukkaavaa käytöstä ei sallita. Jokainen käyttäjä huolehtii omalta osaltaan, että käyttäjän nimimerkki ja joukkueen kuvaus ei ole alatyylinen, rasistinen tai muulla tavoin ketään henkilöä, joukkuetta, tai muuta yhteisöä loukkaava. Tätä sääntöä vastaan rikkoneet jäsenet tai tarvittaessa koko joukkue poistetaan palvelusta välittömästi.

4. Henkilötietojen käsittely

Kerättäviä henkilötietoja käytetään ainoastaan palvelun ylläpitoa varten ja mahdollisten palkintojen luovuttamista varten. Henkilötietoja ei luovuteta eteenpäin kolmansille osapuolille missään vaiheessa.

5. Palkinnot

Salibandyliigan kauden 2011 - 2012 aikana palveluun rekisteröityneiden joukkueiden kesken jaetaan myös seuraavat palkinnot:

1. Sponsorointisopimus Leaf Suomi Oyn kanssa. (arvo noin 1500 euroa)

2. Sponsorointisopimus Leaf Suomi Oyn kanssa. (arvo noin 1000 euroa)

3. Leaf tuotepalkintoja

Palkintojen jako perustuu joukkueen aktiivisuuteen palvelussa ja reiluun Tupla Tähdet energialla varustettuun positiiviseen joukkuehenkeen. Palvelun tuottaja päättää palkintojen jaosta. Palkinnon tarkka sisältö sovitaan Palvelun tuottajan ja voittaneen joukkueen kesken.

Voitosta ilmoitetaan voittaneen joukkueen vastuuhenkilölle henkilökohtaisesti.

Mikäli voittoilmoitus tai palkinto palautuu palvelun tuottajalle virheellisten tietojen tai muun toimitusesteen vuoksi, tai mikäli voittaneen joukkueen jäsen, tai jäsenet ovat menetelleet näiden sääntöjen vastaisesti tai muutoin lainvastaisesti, tämä johtaa hylkäämiseen. Palvelun tuottajalla on oikeus poistaa sellaiset joukkueet tai sen jäsenet palvelusta, jotka toimivat epärehellisesti tai hyvän kilpailuhengen vastaisesti.

Tuottaja maksaa mahdolliset lakisääteiset verot näissä säännöissä mainitusta palkinnosta voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Palkinnon voittaja vastaa muista mahdollisista palkinnon vastaanottamiseen tai käyttämiseen tai kilpailuun osallistumiseen liittyvistä kustannuksista.

Palkinnon voittaja vapauttaa tuottajan kaikesta vastuusta, joka aiheutuu tai jonka väitetään aiheutuneen palkinnosta tai sen vastaanottamisesta. Palkinnon voittaja vapauttaa tuottajan myös kaikesta vastuusta liittyen palkinnon myöhempään käyttöön, sekä kaikesta vastuusta, joka koskee vammaa tai vahinkoa, joka aiheutuu tai jonka väitetään aiheutuneen osallistumisesta palvelun käyttöön, tai palkinnon lunastamisesta tai käyttämisestä. Tämä vastuuvapaus ei kuitenkaan heikennä kuluttajalle kuluttajansuojalain nojalla kuuluvia oikeuksia.

Tuottajan vastuu osanottajia kohtaan ei ylitä näissä säännöissä mainitun palkinnon arvoa tai määrää.

Kirjautumalla palveluun joukkueet ja sen jäsenet sitoutuvat noudattamaan näitä sääntöjä ja tuottajan päätöksiä.

6. Muutosoikeus

Palvelun tuottaja pidättää oikeuden sääntömuutoksiin ilman eri ilmoitusta, mikäli katsoo sen aiheelliseksi.